maanantai 18. maaliskuuta 2013

Ollaan me niin nättejä


   Tässä olen jo usean viikon ajan mehustellut ihmisille ympäri nettiä sitä, että nyt on sari hankittu ja näyttää muuten hyvältä! Kuitenkin kyseisen vaatekappaleen pukemisen opetteluun meni jokunen tovi (onneksi siihen pystyi käyttämään sairaslomapäivistään kätevästi aikaa) ja sitäkin enemmän aikaa meni siihen, että saatiin haalittua kasaan kaikki puuttuvat palaset.

   Moni on jo maininnut, että meitä tuijotetaan kovasti joka paikassa. Ehkä tämän videon avulla voin vähän raottaa sitä, millaista se oikeasti on. Joten, tämän kertainen videoblogi tulee sisältämään ohjeistuksen sarin hankkimiseen ja pukemiseenn, sekä materiaalia siitä, millaisra reaktiota herättää kaksi länkkäriä sareissa ja pelaamassa tanssimattopeliä. :)


-Anni

perjantai 15. maaliskuuta 2013

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Jo 19. päivää takana! Joko ikävöitte?

Reissua on nyt takana sen verran, ettei kukaan oikein meinaa pysyä laskuissa. Hetken aikaa kalenteria tutkittuani päädyn kuitenkin siihen loppu tulokseen, että täällä on oltu lähes kolme viikkoa. Osalle reissu on ollut vähän rankempi kuin toisille, allekirjoittanut on käynyt lääkärin pakeilla jo kahdesti, mutta kiirettä ei kotiin ole.

Elephant Island. Näkymät meidän oppaan parvekkeelta

Intia ei ehkä ole se maailman
puhtain matkakohde.
Eikä varmasti rauhallisin.
Mutta itselleni se on tähän mennessä
ollut ehdottomasti eksoottisin.




Takapihan asukkaita

Siinä missä täällä näkee köyhyyttä
ja kurjuutta, näkee täällä selviytymistä
ja tyytyväisyyttä. Kysehän on kuitenkin
siitä, että miltä kannalta asioita
suostuu katsomaan.




Jos mä päättäisin nähdä, että ihmisten elämä on täällä kurjaa ja vaikeaa, katselisin mä vain kolikon toista puolta. Jos mä vertailisin kaikkea siihen, millaista Suomessa on, asettaisin mä asiat vääriin mittasuhteisiin.


Banana Split, joka on meikäläisen ykkösherkkuja ihan missä tahansa


Haluaisinko mä tuoda
tänne jotain Suomesta?
Kyllä.
Kuten esimerkiksi väljän jonottamisen
ja sen, että ihmisten tuijottaminen
on töykeää.
Pin-Up Oona juomassa vintage Pepsiä









Entä mitä mä haluaisin
tuoda Suomeen tullessani.
Miten olisi hyvä
asiakaspalvelu ja se,
että ihmisistä välitetään ja
tuntemattomistakin huolehditaan?
Tai miltä kuulostaisi
uskomattoman hyvä ruoka,
värikäs pukeutuminen
tai lämmin ilmasto?






Kun reissu on jo aika rankasti loppupuolella tuntuu käsittämättömältä, että aika voi kulua näin nopeasti! Me tuossa Oonan kanssa jo kauhisteltiin, että eihän täältä nyt voida vähän reippaan viikon päästä lähteä.

Tekstiiliä

Voi olla vähän turhan aikaista puhua siitä,
mitä täältä jää kaipaamaan.
Mutta kun täällä viimein on oppinut olemaan,
suorastaan harmittaa lähteä kun
vasta on päässyt vauhtiin.
Minun sari päällä ikkunakeimailukuva





Vaan vielä on aikaa nauttia siitä,
että pakkanen ei pure ja
ihmiset jaksaa aina hymyillä.
Ja ymmärtää sen,
että maailman mustavalkoisuuden voi
itse määritellä.




Mitä tänne blogiin on vielä ilmestymässä? Noh, henkilökohtaisesti en mitenkään malttaisi odottaa, että lauantaina pääsen opettelemaan sarin pukemista. Kuten tuossa yllä olevissa kuvissa näette, niin on muuten uskomaton näky, kun vaan osaisin pukea sen oikeaoppisesti! Joten toivottavasti jo lauantai-iltana pääsen laittamaan videota meidän sarin hankinnasta ja siitä, että minäkin löysin kauan kadoksissa olleet muotoni.

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Ympärillä



Lähellä meidän hotellia on liikenneympyrä. Sen kauemmaksi ei tarvitse mennä nähdäkseen kaikenlaista.

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Special price, only for you!







Uutta päivitystä pukkaa ja vieläpä rahan merkeissä! Ihan yleismaailmallisestikin hyödyllisiä ja voisiko jopa sanoa nykyaikaiseen maalaisjärkeen kuuluvia vinkkejä tinkimisestä ja taksimatkoista. Näin lyhyesti ja ytimekkäästi.

torstai 7. maaliskuuta 2013

Pieni mieli Intiassa



Muilta tytöiltä on tullut paljon tekstiä näihin merkintöihin. Mulla meni sanat tuonne videoon: eka viikko on ollut täynnä paljon ja kummaa.

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Jotakin, mistä olla kateellinen... Ja jotakin, josta ei voi olla kateellinen.


Lääketokkuraiset terveiset rakkaasta hotellihuoneesta!

Tässä teille pieni pläjäys siitä, miten asiat osaavat ottaa ylläviä suuntia. Toissapäivänä vietettiin ihanat pari tuntia eräällä klubilla; uitiin, loikoiltiin aurinkotuoleissa ja nautittiin länsimaista ruokaa. Kuitenkin oma terveyteni otti jo samaisena iltana suunnan huonompaan; vanha urheiluvamma palasi kummittelemaan.

Kuitenkin vanhasta tottumuksesta luotin siihen, että moisesta riesasta pääsisin yöunilla eroon. Toisin kävi! Lopulta viime yönä tuli lähtö lääkäriin, kun ei tämä nainen pystynyt enää muuhun kuin makaamaan sängyssä ja itkemään.

Lääkärikäynti oli hämmentävä. Varmaan pääasiassa siksi, että oli vaikea ymmärtää mitä lääkäri puhui, selkävammaani ei tutkittu vaan ainoa asiayhteys jolloin selkääni koskettiin oli se, kun lääkäri kuunteli keuhkojani (paidan läpi). Voin toki olla väärässä, mutta käsittääkseni myös verenpaine pitäisi mitata ilman, että välissä on hiha. En kuitenkaan olo kritisoimaan tutkimusmenetelmiä enkä sitä, että sain kankkuuni ainetta X (mahdollisesti kortisonia, varma ei voi olla kun ei kerrottu).

Kuitenkin tuon lääkärikäynnin jälkeen olo on ollut paljon parempi! Selkä on vielä kipeä ja tämän päivän olen ollut ihan vuoteen oma, mutta ei siihen enää koske siinä määrin, ettenkö pystyisi olemaan. Ruoka on alkanut maistumaan ja rakastettavat matkaseuralaiseni pitävät huolta, että muistan syödä lääkkeeni.

Mitään hätää ei siis ole ja todennäköisesti muutaman päivän päästä olen jo oma virkeä itseni!

-Anni


tiistai 5. maaliskuuta 2013

Hölskytettynä, ei sekoitettuna. Ja pussissa.



Intialla on paljon uusia kokemuksia tarjottavana. Neljäntenä 'Intiapäivänä' tilasimme ensimmäiset take away -ruuat hotellille ja hämmästyimme. Huvittavinta koko episodissa oli se, että hotellin omistaja ehdotti meille toista paikkaa josta tilata, koska se on 'vähän parempi'. Ystävällisesti kieltäydyimme vaihtamasta ravintolaa ja sanoimme tilaavamme tästä paremmasta paikasta seuraavana päivänä. Tiedä häntä, tarkoittiko tämä 'vähän parempi' ruuan tasoa vaiko pakkausmetodeja? Anyway, ruoka on ollut ylipäänsä hyvää ja suurimmassa osassa ravintoloita take away -ruoka laitetaan nätteihin paketteihin. 

lauantai 2. maaliskuuta 2013